Haaviin

Haaviin

perjantai 26. syyskuuta 2014

Erä voitot mestarien kans

Ruutana onginta oli todella vaikeaa alku kaudesta niiden näyttäessä todellisen luonteensa. Useita reissuja tehtiin kaverin Teron kanssa ja oli meillä vielä Heidikin vahvistuksena.
Ei sekään auttanut asiaa ja ruutanat piilotteli toden teolla, muutamia hyviä tärppejä lukuun ottamatta monta reissua meni reisille.
Eikun uutta paikkaa kokeilemaan ja Rami mukaan. Ajatukset uudesta paikasta kokeilla oli että jos edes yksi saataisiin niin hyvä olisi.

Itse olin paikalla ilta yhdeksältä ja Rami saapui puolikymmenen mais.
Nätti pikku ruutana.

Onkivehkeet levitettyämme saatiin onget pyyntiin ja eka tärppi tuli välittömästi! Mitä kummaa??

Ekoja tärppejä vedeltiin huolella huti ja ihmeteltiin että miksi ei meinaa tarttua? Pian hokattiin miten ne saa jäämään kiinni ja ruutanoita rupesi tulemaan tasaiseen tahtiin.
Rami ja ruutana!

Todelliset paksukaiset jäi tulematta mutta onneksi Rami paranti omaa enkkaansa! Onnittelut Ramille!

Illan aikana saatiin yhteensä n. 30 rutkua. Keskikoon ollessa 800-900g. Osa kaloista oli todella paksussa kunnossa. Talven varalle tankkaus oli käynnissä.


Pulleassa kunnossa.

Toinen reissu tehtiin veljeni Tomin kans samoille mestoille noin viikko edellisen jälkeen.

Ilmat olivat jo jäähtyneet aikalailla viikossa ja mentiin jo valoisalla onkipaikoille.

Illan aikana valoisalla tuli rutkuja tasaiseen tahtiin. Tärpit tuottivat vähän harmaita hiuksia kun ei kahta samanlaista tullut ja sitä myöden hutia jonki verran...
vähän ennen hämärää minulla tärppäsi ehkä lammen mamma ruutana joka ui pohjaa pitkin niinku juna.
Niimpä siinä sitten kävi, irti! Irtoamisen jälkeen paikka hiljeni ja pimeän tultua tuli enää yksi. Sekin pyrstöstä kiinni.
20 ruutanaa ja 4 ahventa
Reissujen suurin osui minulle.


torstai 25. syyskuuta 2014

Jigittelyä

Heittokalastus ei oikein iske minuun, mutta joka vuosi on tullut tehtyä vähintään se yksi pakollinen reissu.

Kaverin kanssa ajateltiin mennä hieman jigittelemään ahvenia joelle.

Heittely koneeksi otin 1.2m pitkän koko toimisen ultralight virvelin ja siimana toimi 0.16 monofiili. Ei mikään jigittelijän unelma kone, mutta ajattelin että on vähän jotain haastetta jos jokin isompi tälläisi kii.

Reissu alkoi nihkeästi pikku ahventen imeskellessä jigien häntiä. Muutaman pikku ahvenen jälkeen tuli yksi mukavempi kala.
Tuntui pikkuvirvelillä kelatessa että kaikki maailman ennätykset paukkuu,Vetelä vapa taipui kahvaa myöten ja monofiili venyi... Vähän vauraampi ahven tuli kun tulikin kuivalle puolelle näyttäytymään.
Huomaa, taustalla riemuitaan aidosti :)
Siinä heitellessä tuumasin kaverille että tällä vehkeellä ei tule ylös yli 5kg hauki jos semmonen sattuisi kelpuuttamaan 2" jigin. Hauet varmaan kuuntelivat meidän juttuja ja kohta vietiinkin niin että välillä kävi mieles että kohta palaa laakerit kiinni kelassa.
Oli kyllä mukava väsytellä kun vehkeistä loppui oikesti varat pelata kalan kans. Jarru oli niin kireällä kun saa ja kala vain ui. Pientä takkuamista oli hauen rantautus :)

Ultris hauki
Mukavaa vaihtelua ongintaan, vois vielä vaikka kerran käydä opettamas silikoonia uimaan.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Pasureita ja mokailua

Viikonloppuna tuli käväistyä pasuri jahdissa. Ilmojenherra oli todella suopealla päällä ja tarjoili aurinkoista keliä koko päiväksi. Se jo lupaili hyvää, varsinkin näin syksyllä.

Välineet viriteltyäni suur-pasurit mielessä, aloitin houkttelun onkipaikalle.
Pikku-pasurit aloittivat kovan hulinan mäskipedillä. Tunti ongittuani onkea vietiin jo kovemmin ja sieltä haaviin ohjailtuani nätin pasurin. vaaka esitteli kalalle lukemaa 650g.

 Pikaisesti muutama kuva ja kala takaisin jokeen.
36cm 650g

Yksi kala väliin ja toinen mukava pasuri haavittavana, melkein saman kokoinen. 620g!
Neljä tuntia kestäneellä reissulla kävi vielä 3 kpl yli puolenkilon pasureita näyttämässä naamaansa kuivalla puolella.

Tuo vuosien aikana opittu onkitaktiikka suur-pasureille tuntuu toimivan. Jotain on jääny korvien väliin niiden käyttäytymisestä.
35.5cm 620g
...positiivisä :)

Päivän muita tapahtumia oli mukavan kokoiset ahvenet jotka kävivät välillä onkipaikalla häiritsemässä muiden kalojen ruokailua.

Suurempi ahven otti kokonaiseen kastematoon ja vähäsen pienempi 480g otti neljään maissiin.

Siinä eräässä hetkessä kun onkipaikka oli hiljaisena vaihdoin ison kasiaisen jos siellä olisi ollut ahvenet häiritsemässä.

Ahven 620g
Kasiaiseen tarttui jotain todella raskasta. Kellosta seurattuani oli väsyttelyä kestänyt n.10min, niin kala näyttäytyi. Valtava kuha! Rupesi olemaan väsyttelyn viimehetket käsillä kun se päätti vielä kerran sukeltaa ja niinhän siinä kävi vanhanaikaisesti!! Johonkin pohja ryteikköön kiinni ja sinne jäi. Hetki piti hyperventiloida. Olisi ollut mukava onkikala. Varovaisen arvion heittämänä n.4kg oli kalalla massaa...

Yksi reissun passeista.